Juhlapaikan miljöö

30.11.2020

Viime postauksessa kerroimmekin muun muassa perustietoja Villähteellä sijaitsevasta juhlapaikasta. Tässä tekstissä esittelemme enemmän juhlatilan miljöötä ja pihipiiriin kuuluvia elämiä. Tämän juhlapaikan miljöö tosiaan eroaa huomattavasti monista muista juhlapaikoista, sillä tontilla on myös asuinrakennus. Tontilta löytyy myös muun muassa aitta, pihasauna ja varastoja. 

Tontille saapuessasi voit törmätä koiraan, kissoihin sekä ankkoihin. Mimmi-koiramme vartioi pihaa, ja on melko arka, mutta utelias. Kissoja puolestaan pihapiiristä löytyy kolme kappaletta. Ne tuppaavat kuitenkin olemaan välillä pidempiäkin aikoja seikkailuilla, mutta tulevat aina takaisin ruuan ja hellyyden perässä. Tontilta löytyy myös aitaus, jossa asustaa muutama ankka. Ne kulkevat yleensä päiväsaikaan vapaasti pihamaalla, mutta yönsä ne viettävät mukavassa aitauksessaan. Nyt kylmällä ilmalla ankat ovat siirtyneet lämpöisempään navettaan. 

Jos esimerkiksi tulet katsastamaan paikkaa ennen tilan vuokrausta, voit hyvin todennäköisesti törmätä ainakin joihinkin eläimistämme. Juhlatilaa saa siis ehdottomasti tulla katsomaan paikan päälle ennen vuokrausta, kunhan asiasta sovitaan etukäteen! Puhelinnumeron ja sähköpostin löydät "yhteystiedot" kohdasta sekä etusivuiltamme.

© 2020 Juhlatila Jutun Vintti. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita