Juhlapaikan miljöö
Viime postauksessa kerroimmekin muun muassa perustietoja Villähteellä sijaitsevasta juhlapaikasta. Tässä tekstissä esittelemme enemmän juhlatilan miljöötä ja pihipiiriin kuuluvia elämiä. Tämän juhlapaikan miljöö tosiaan eroaa huomattavasti monista muista juhlapaikoista, sillä tontilla on myös asuinrakennus. Tontilta löytyy myös muun muassa aitta, pihasauna ja varastoja.
Tontille saapuessasi voit törmätä koiraan, kissoihin sekä ankkoihin.
Mimmi-koiramme vartioi pihaa, ja on melko arka, mutta utelias. Kissoja puolestaan pihapiiristä löytyy kolme kappaletta. Ne tuppaavat kuitenkin
olemaan välillä pidempiäkin aikoja seikkailuilla, mutta tulevat aina takaisin
ruuan ja hellyyden perässä. Tontilta löytyy myös aitaus, jossa asustaa muutama
ankka. Ne kulkevat yleensä päiväsaikaan vapaasti pihamaalla, mutta yönsä ne viettävät
mukavassa aitauksessaan. Nyt kylmällä ilmalla ankat ovat siirtyneet lämpöisempään navettaan.
Jos esimerkiksi tulet katsastamaan paikkaa ennen tilan
vuokrausta, voit hyvin todennäköisesti törmätä ainakin joihinkin eläimistämme. Juhlatilaa
saa siis ehdottomasti tulla katsomaan paikan päälle ennen vuokrausta, kunhan
asiasta sovitaan etukäteen! Puhelinnumeron ja sähköpostin löydät "yhteystiedot"
kohdasta sekä etusivuiltamme.